Projektitoiminnan sertifioinnit – mitä ja minkälaista hyötyä?

Kansainvälisten järjestöjen projektipäällikkösertifioinnit rantautuivat Suomeen 2000-luvun alussa. Näistä ensimmäisiä oli IPMA:n järjestelmä, jossa sertifioidaan projektiosaajia, projektipäälliköitä, projektinjohtajia ja projektitoiminnan johtajia.

Suorittaessani itse IPMA C-projektpäällikkösertifoinnin vuoden 2003 lopulla meitä oli Suomessa parisensataa. Nyt C-projektipäälliköitä on yli 1600 ja kaikkiaan voimassa oleva IPMA-sertifiointi on noin 2500 suomalaisella.

Omat sertifiointijärjestelmänsä on myös Project Management Instute PMI:llä, sekä Prince2-mallin kehittäneellä brittiläisellä OGC:llä. Tämän lisäksi projektitoimintaan kytköksissä olevien ohjelmakehitysmenetelmien (Scrum) ja IT-palveluiden johtamista raamittavan ITILin sertifioinnit ovat yleistyneet.

Entä miksi yritykset ja yksilöt näitä sertifiointeja suorittavat? IPMA ja sen jäsenjärjestö PRY ovat sivuillaan jaotelleet muodollisen projektipäällikköpätevyyden edut sertifioitavalle henkilölle, tämän työnantajalle ja yrityksen asiakkaille.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen prepannut satoja projektiosaajia suorittamaan joko IPMA- tai PMI-sertifioinnin. Sertifiointi ei koskaan ole ”läpihuutojuttu”, vaan taidonnäyte, joka vaatii riittävän tiedollisen ja kokemuksellisen pohjan lisäksi perinpohjaista harjoittelua ja valmistautumista.

Minulta on kysytty lukemattomia kertoja, onko tästä sertifioinnista hyötyä oman urakehityksen kannalta. Pitkään vastasin monitulkintaisesti sen olevan kyllä mahdollista, mutta minkäänlaista takuuta siitä ei ole että esimerkiksi IPMA-sertifiointi olisi ohituskaista projektipäällikön urapolulla.

Sitten, mielestäni vuoden 2013 aikana, tapahtui muutos. Esimerkiksi Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa alkoi olla työpaikkailmoituksia, joissa projektipäälliköltä edellytettiin esimerkiksi IPMA B- tai C-sertifiointia. Myös monet asiakkaani kertoivat sertifiointien olevan tärkeitä, jopa välttämättömiä tarjouskilpailuissa menestymistä ajatellen.

Uskallan sanoa kehitystä vetävän julkishallinnon, joka on perinteisesti ollut meritokraattinen eli korostanut muodollisten pätevyyksien merkitystä. Valtion ja kuntien vanavedessä tulevat niille palveluja tuottavat laitos-, järjestelmä- ja palvelutoimittajat.  Ja näiden perässä puolestaan kyseisiä yrityksiä palvelevat alihankkijat.

Projektipäällikölle sertifioinnista voi nykyään hyvinkin olla hyötyä urakehityksen kannalta. Projektipäällikköjään sertifioivat yritykset todennäköisesti hyötyvät tarjouskilpailuissa koulutetusta henkilöstöstään.

Tästä huolimatta kannattaa muistaa sertifiointien perimmäinen merkitys – toimia yhtenä osana järjestelmällistä henkilöstön ja projektikulttuurin kehittämistä. Kuten opintojaan aloittelevan oikeustieteen ylioppilaan tai lääketieteen kandin, myös projektipäällikön tulisi olla kiinnostunut tutkinnon tuomasta sisältöosaamisesta, ei ainoastaan sen välinearvosta.

Projektivalmennuksilta vaaditaan nyt nopeutta, tehokkuutta ja käytännönläheisyyttä

http://www.promotive.fi/ajankohtaista/kaytannonlaheinen-ja-tehokas-projektiosaamisen-kehittaminen/

Moolok vei vallan vain suurissa järjestelmäintegraatiohankkeissa

Tapio Järvenpään ja Ilkka Kankareen Veikö Moolok Vallan on lennokas ja iskevä kuvaus suurten ict-projektien kohtaamista ongelmista. Kirjoittajat luettelevat vaikuttavan kavalkadin poskelleen menneitä tietotekniikkahankkeita, osin anonyymeinä ja osin yritysten oikeita nimiä käyttäen. Kirja sisältää myös esimerkkejä onnistuneista hankkeita ja mikä tärkeintä kahdentoista askeleen listan parempiin ict-projekteihin.

Kirjan takakansi lupaa liikaa, sillä se puhuu yleisellä tasolla projektien epäonnistumisesta, mutta sisällössä käsitellään nimenomaan suuria järjestelmähankkeita. Niissä epäonnistumisen siemeniä löytyy muualtakin kuin projektinhallinnasta, mm. järjestelmien sisällöstä, suurten ict-palvelutalojen verisestä kilpailusta ja erityisesti julkisen sektorin ongelmallisesta hankintamenettelystä.

Osin fiktiomuotoista kerrontaa sisältävä kirja on suorapuheisuudessaan ja kerronnan sujuvuudessaan kuitenkin piristävää luettavaa. Lopuksi kirjoittajat luettelevat myös inspiraation lähteenään toimineita kirjoja ja sähköisiä foorumeja. Myös allekirjoittaneen kirja lienee käväissyt käsissä sillä kerronnassa on tuttuja piirteitä ja kuvitteellisen esimerkkiprojektin ainoan aasialaisjäsenen sukunimi eroaa vain yhdellä kirjaimella omassa projektiromaanissani käytetystä.

Firmat vielä siilipuolustuksessa, raha odottaa tekijäänsä

Kun median nälkä maailmanlopun ennustamiselle alkaa olla tyydytetty ja orastava kasvu on tosiasia, yritysjohdon pää on pyörällä monta vuotta kestäneestä talouden vuoristoradasta.

Jututin kuluneen kesän aikana lähes sataa toimitusjohtajaa, kehitysjohtajaa ja PMO manageria siitä, miltä liiketoiminnan kehittämisen jatko näyttää päättäjien ikkunasta katsottuna.

Tyypillisin suositus tuntuu olevan ”hold” eli sormi ei purista enää niin tiukasti yt-liipaisinta, oman työn vuoksi ei ehkä tarvitsekaan pelätä ja joku uskaltaa jo haaveilla kasvustrategiastakin.

Mutta. Se kasvuverso ei puhkaise maan pintaa, sillä toiminta on sementoitu paikoilleen säästökampanjoilla, rekrytointikielloilla ja eskaloimalla päätökset pienistäkin lisäkulungeista jopa hallitukselle asti.

Tämä on kategorista pää tyynyyn ja peitto korville –johtamista, jospa se menestys koittaisi kitkuttamalla, taantuman kitkiessä kilpailijat ympäriltä ja kaikki voisi jatkua niin kuin joskus 1999 tai edes 2007.

Moni keskitason johtaja pitää turhaan ojennetussa kädessään flex- matkalippua kasvuun – projektiehdotusta siitä tuotteesta tai palvelusta joka on keikkunut vuosia to do –listan kärjessä. Olisi aukoton business case, siedettävät riskit ja sitä kautta taivas auki.

Mutta pitäisi olla se menestyksen tekijä. Kun strategiana on säästäminen, yritys käpertyy ydinprosessinsa ja ehkä nykyisten asiakkaittensa ympärille. Jäljelle jääneet työntekijät tekevät ensin sen mikä on pakko tehdä, mikä on tietysti ihan oikein. Mutta yllättäen niitä tekijöitä ei enää riitäkään mihinkään muuhun kuin välttämättömään.

Sitä rahaa jaetaan nyt. Pessimistisimmänkin besserwisserin mukaan talous kasvaa ensi vuonna, mikä väistämättä tuo mukanaan myös b-to-b –sektorin renessanssin. Jos killer application meinataan saada markkinoille alkuvuodesta 2014, se vaatii tekijän joka tarttuu toimeensa nyt, kokopäivätoimisesti ja hullun kiilto silmissään. Osaavan projektipäällikön voi vaikka ostaa ulkopuolelta.

Tarvitaan vain vähän uskallusta investoida uuteen. I dare you.

Etsin sinua, projektipäällikkö

Suomalaisessa työelämässä on huutava pula osaavista projektipäälliköistä. Monessa yrityksessä projektien resursointi takkuaa, sillä sopivia projektinvetäjiä on vaikea löytää. Tilannetta mutkistavat myös epävarman taloustilanteen mukanaan tuomat rekrytointikiellot ja muut rajoitteet.

Projektitoiminnan mahdollisuudet on huomattu myös henkilöstöpalveluyrityksissä. Aloitin maaliskuussa Promotive HR1:n palveluksessa tehtävänäni perustaa monitoimialainen projektiosaajien rekrytointi-, vuokraus- ja coachingpalvelu.

Haemme juuri tällä hetkellä verkostoomme projektipäälliköitä ja sellaisiksi matkalla olevia asiantuntijoita. Mikäli olet kiinnostunut tulevista asiakastoimeksiannoistamme, täytä avoin hakuilmoituksemme osoitteessa https://promotivehr1.rekrytointi.com/paikat/?o=A_RJ&jid=35

Supercellin superprojektitiimit

Kuluneen viikon puhutuin suomalaisyritys oli peliyhtiö Supercell, jonka vuotuinen kasvu liikkuu kolminumeroisissa luvuissa. Forbes-lehden mukaan Supercell saattaa tänä vuonna yltää yli miljardin dollarin (766 miljoonan euron) liikevaihtoon. Tämän lisäksi yritys on huippukannattava.

Menestykselle on varmasti monta reseptiä, mutta yksi niistä on yrityksen johtamiskulttuuri. Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen kertoo yrityksen pyrkivän minimoimaan luovuutta kahlitsevan kontrollin ja byrokratian (http://www.talouselama.fi/uutiset/supercellin+ilkka+paananen+moni+luova+organisaatio+maksimoi+kontrollin++me+teemme+painvastoin/a2180383).

Uusia pelikonsepteja kehittävät tiimit saavat toimia hyvin itsenäisesti ja niitä arvioidaan saavutettujen tulosten mukaan. Supercellissä on myös lupa epäonnistua. Fail often, fail fast, kuten jenkki sanoisi. Epäkelvot projektit haudataan nopeasti, niitä ei jurnuteta kuukaudesta toiseen katkeraan loppuun asti.

Olisiko muilla projektitoimintaa harjoittavilla suomalaisyrityksillä opittavaa tästä?

Näin vältät projektien pahimmat sudenkuopat!

Projekteissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niistä löytyy oppimisen iloa, turhautumisen tuskaa, ylpeyttä ja ilkeyttä. Lue 3T-lehdessä ilmestynyt haastatteluni projektien 12 pahimmasta sudenkuopasta. Välttämällä ne nautit työstäsi  taas enemmän:

http://www.claro.fi/datafiles/userfiles/File/Pid%C3%A4%20langat%20k%C3%A4siss%C3%A4.pdf