Projektin laajuuden hallinta ja erityisesti projektin laajuuden vähittäinen lipsuminen eli scope creep tuntuvat olevan kestopuheenaiheita projektipiireissä.
Moni kokenut projektipäällikkö on karvaasti huomannut useimpien projektin aikataulu- ja budjettihaasteiden johtuvat pohjimmiltaan projektin laajuuden lipsumisesta. Mutta mistä scope creep puolestaan johtuu?
Useimmissa perinteistä vesiputousmallia noudattavissa projektimetodeissa projektin vaatimukset jäädytetään ensimmäisessä varsinaisessa milestonessa, projektin laajuus sitten seuraavassa. Ketterät projektinhallintamenetelmät ovat tietenkin asia erikseen mutta niistä (paljonkin) lisää myöhemmin.
Esimerkiksi Tom deMarco kuvaa mainiossa projektiromaanissaan The Deadline, tarinan keinoin miten monet projektin laajuuden vaatimuksiin liittyvät haasteet juontuvat ristiriidoista vaatimusten määrittelyvaiheessa.
Ristiriidat eivät useinkaan ole julkilausuttuja, mutta jäävät kaihertamaan ja estävät aidon yhteisymmärryksen syntymisen. Mikäli vaatimusmäärittelystä ei ole yksimielisyyttä ja projektia ruvetaan siitä huolimatta runnomaan läpi aikataulupaineista johtuen, on aina olemassa riski siitä että projektin laajuuttakaan ei pystytä järkevällä tavalla jäädyttämään.
Itse olen huomannut että scope statementin (ja kaikkien muidenkin suunnitelmien) kunnioittamisen olevan vähäisempää dynaamisissa, myynti- tai markkinointivetoisissa organisaatioissa. Kun energisiä ihmisiä on riittävän paljon ja jokaisella mielestään useita kuningasideoita joutuu projektipäällikkö puolustamaan suunnitelmiaan, aikatauluaan ja budjettiaan leijonan lailla.
Tämä ei – tietenkään – tarkoita sitä etteikö suunnitelmiin saisi ja pitäisi tulla muutoksia. Se kuitenkin aikaansaa tarpeen luunkovalle muutostenhallintakäytännölle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti