Älä ratko ihmisten ongelmia, sparraa ajattelua!

Luin hiljattain kaksi australialaisen huippucoachin David Rockin kirjaa valmentavasta johtamisesta. Kirjat ovat nimeltään Quiet Leadership ja Your Brain at Work. Voin lämpimästi suositella molempia opuksia kaikille yksilöiden suorituskyvyn parantamisesta kiinnostuneille.

Olen mieltynyt Rockin ajatukseen, jonka mukaan ihmisten ongelmia ei (projekteissa tai muutenkaan) kannata suinpäin ratkomaan heidän puolestaan. Jos projektipäällikkö esiintyy messiaana, jolla on kaikki viisaus hallussaan, ihmiset alkavat myös odottaa sitä häneltä. Tämä taas ei ole omiaan ihmisten oma-aloitteisuuden ja ratkaisuhakuisuuden kehittämiseksi.

Your Brain at Work esittelee mielenkiintoisella tavalla vielä kolme raudanlujaa perustetta sille, miksi ihmisiä ei kannata aina neuvoa, vaan ohjata heidät mieluummin pohtimaan ongelmaansa:

1) Jokaisen ihmisen mieli on erilainen. Meillä kaikilla on sama perspektiiviharha: tajusimme tai emme, me oletamme muiden olevan samankaltaisia kuin itse olemme. Aivotutkimus on osoittanut tämän virhepäätelmäksi suorastaan aivojen toiminnan tasolla. Jos jokaisen ihmisen aivot ovat sekä rakenteeltaan että toiminnaltaan ainutlaatuiset, miten voimme olettaa että sama ongelmanratkaisun tapa toimii kaikkien kohdalla? Siis: se mikä toimii sinulle, ei ainakaan automaattisesti toimi muiden projektissasi työskentelevien kohdalta.

2) Neuvomalla saat vain harvoin aikaiseksi oivalluksen toisessa ihmisessä. Aivoja koskevissa tutkimuksissa on saatu selville, että kun ihminen aikaansaa oivalluksen (joka muuten on pääasiallinen tapa, jolla aikuinen oppii), hänen aivoissaan aktivoituu monta aluetta samanaikaisesti. Aivoihin syntyy uusi kytkentöjensarja, eräänlainen ”kartta” tai ”kartta kartoista”. Tällainen kartta puolestaan myötävaikuttaa siihen, että oivallus johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin. Siis: omakohtaisesti oivalletut asiat muuttuvat käytännön toimiksi paljon todennäköisemmin kuin ulkopuolisen antamat neuvot.

3) Kolmas peruste liittyy ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Sen perusilmiöitä on, että ihmisten ensimmäiseksi ilmaisema ongelma on vain harvoin se ongelman ”juurisyy” tai villakoiran ydin. Jos tartut päällimmäisenä olevaan ongelmaan, se on vain harvoin tuo juurisyy. Siis vaarana on että hoidetaan oiretta, ei oireen aiheuttajaa.

Entä miten ihmisten ajattelua sparrataan ongelmanratkaisussa? Ensimmäinen lähtökohta on oikeanlaisten kysymysten esittäminen.