Itseään toteuttavat ennusteet ja projektipäällikön urakehitys

Luin hiljattain blogipäivityksen Pygmalion Effectistä, kansanomaisemmin itseään toteuttavista ennustuksista.

Sosiologiankurssien vakiokalustoon kuuluvan teorian mukaan vaikkapa opettajien ennakkokäsitykset lapsista (lahjakas, ”hidas”, kiltti, häirikkö, erakko, huomion keskipiste) vaikuttavat näiden kohteluun – mikä taas vaikuttaa suoraan oppimistuloksiin. Omat lapsuudenkokemukset vahvistavat ilmiön toteutumisen suomalaisessa peruskoulussa. Tai ainakaan en monivuotisen rettelöinnin avulla kyennyt karistamaan yltäni kiltin, pohdiskelevan lukutoukan mainetta.

Itseään toteuttavat ennusteet liittyvät minun mielestäni myös projekteihin, erityisesti projektipäälliköihin, ja aivan erityisesti projektipäälliköiden maineeseen ja urakehitykseen suurissa organisaatioissa.

Mieleeni tulee vuosien takaa tuttuni vuodatus siitä, miten hän sai hyvin nuorella iällä vedettäväkseen merkittävän yksikön. Hänen mukaansa hän ”onnistui siinä minkä kuka tahansa osaisi tehdä – mutta minkä tunariedeltäjäni onnistui kuitenkin ryssimään”. Tästä kuulemma koitui hänen hyödykseen roppakaupalla ansiotonta arvonnousua. Kaveri on nykyään pörssiyhtiön johtoryhmän jäsen ja vetää varsin suurta projektisalkkua. No, toki lahjakkuudella ja sinnikkyydelläkin on osansa asiaan, mutta luulenpa että hänen työuran varhaisvaiheessa tekemällään vaikutuksellakin on ollut rakettimaiseen urakehitykseen osansa.

Itsensätoteuttavat ennusteet seuraavat siis peri-inhimillisestä taipumuksestamme luokitella ja leimata ihmisiä varsin heppoisinkin perustein.

Entä mikä neuvoksi? Mielestäni hyvä lähtökohta on meditaatio- / mindfulnessharjoituksista tuttu ”vasta-alkajan mieli”. Eli yritä aika ajoin pysähtyä ja katsoa sinulle jotain perin juurin tuttua kuin ensimmäistä kertaa, täysin uusin silmin. Saatat yllättyä ja löytää edestäsi hiomattoman jalokiven.