maanantai 27. joulukuuta 2010
Haloilmiöitä projekteissa
Sosiaalipsykologiassa tunnetaan haloefekti (Halo Effect, http://en.wikipedia.org/wiki/Halo_effect), jonka mukaan kanssaihmisissä toteamamme myönteiset piirteet vaikuttavat siihen, miten arvioimme muitakin heidän ominaisuuksiaan.
Hyvännäköinen siis arvioidaan esimerkiksi sosiaaliseksi, vikkeläpuheinen älykkääksi ja perusilmeeltään vakava huumorintajuttomaksi tosikoksi.
Näissä arvioissa ei välttämättä ole mitään järjellistä totuuspohjaa. Ja kuitenkin ihmiset vetävät melko kattavia ja lopullisia johtopäätöksiä aivan älyttömillä perusteilla.
Muistelenpa erään takavuosien huippupoliitikon todenneen tuohtuneena, että kansainvälisissä tehtävissä toimivat suomalaiset arvioivat keskustelukumppaninsa älykkyyttä sen mukaan miten hyvin tämä ääntää englantia.
Jos haloefektiteorian rajoja hiukkasen venyttää, se voidaan ulottaa myös projekteihin, ei pelkästään ihmisiin. Olen aina ihmetellyt, miten ihmisten kertomukset merkittävistä muutoshankkeista jakautuvat karkeasti sankaritarinoihin ja tragikomedioihin.
Joistakin projekteista tulee elämää suurempia, niitä muistellaan vuosien päästäkin ja niihin osallistuneet ylpeilevät saavutuksillaan. Luuseriprojekteista taas vitsaillaan, niistä tulee väärien päätösten tai yleisen kyvyttömyyden symboleita ja ne tuppaavat unohtumaan jonnekin osallistujien cv:stä.
Mutta minä kun en usko, että kaikki maailman (tai suuren yrityksen) onnistumiset kasaantuvat yhdelle projektille ja epäonnistumiset toiselle. Eiköhän tällainen haloilmiö yksinkertaisesti kerro rakkaudestamme hyviin kertomuksiin – sankaritarinoihin ja tragedioihin.
Hyvännäköinen siis arvioidaan esimerkiksi sosiaaliseksi, vikkeläpuheinen älykkääksi ja perusilmeeltään vakava huumorintajuttomaksi tosikoksi.
Näissä arvioissa ei välttämättä ole mitään järjellistä totuuspohjaa. Ja kuitenkin ihmiset vetävät melko kattavia ja lopullisia johtopäätöksiä aivan älyttömillä perusteilla.
Muistelenpa erään takavuosien huippupoliitikon todenneen tuohtuneena, että kansainvälisissä tehtävissä toimivat suomalaiset arvioivat keskustelukumppaninsa älykkyyttä sen mukaan miten hyvin tämä ääntää englantia.
Jos haloefektiteorian rajoja hiukkasen venyttää, se voidaan ulottaa myös projekteihin, ei pelkästään ihmisiin. Olen aina ihmetellyt, miten ihmisten kertomukset merkittävistä muutoshankkeista jakautuvat karkeasti sankaritarinoihin ja tragikomedioihin.
Joistakin projekteista tulee elämää suurempia, niitä muistellaan vuosien päästäkin ja niihin osallistuneet ylpeilevät saavutuksillaan. Luuseriprojekteista taas vitsaillaan, niistä tulee väärien päätösten tai yleisen kyvyttömyyden symboleita ja ne tuppaavat unohtumaan jonnekin osallistujien cv:stä.
Mutta minä kun en usko, että kaikki maailman (tai suuren yrityksen) onnistumiset kasaantuvat yhdelle projektille ja epäonnistumiset toiselle. Eiköhän tällainen haloilmiö yksinkertaisesti kerro rakkaudestamme hyviin kertomuksiin – sankaritarinoihin ja tragedioihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
